Anna Abreun pukupelko osoittautui aiheettomaksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan käynnissä olevalle presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle sai kutsun myös Idols-kisasta poptaivaan tähdeksi noussut laulaja Anna Abreu. Hän saapui juhliin avomiehensä Panu Larnoksen kanssa.

Anna kertoi aiemmin Ilta-Sanomissa pelkäävänsä pukunsa mahdollisesti saamaa kritiikkiä. Popparin mukaan pukuvalinta on erittäin tärkeä asia.

– Jos puvusta tulee huonoa julkisuutta, on se iso juttu. Se nimittäin seuraa pitkään, Anna kertoi.

Anna Abreu asteli lopulta presidentin vastaanotolle näyttävässä kirkkaankeltaisessa asussa, jonka vyötäisillä oli mustan nauhan lisäksi samanvärinen upea pitsiluomus. Puvun yläosassa oli olan yli ulottuva näyttävä helmenvärinen kirjailu ja vyötäisten nauha laskeutui takana näyttävästi alas. Anna on suunnitellut hienon asunsa yhdessä ystävänsä Carla Ahoniuksen kanssa.

Annan asuvalinta osui täydellisesti nappiin, sillä musta pitsi on osoittautunut tämän vuoden selkeimmäksi trendiksi linnanjuhlissa. Poptähden tapaaminen presidentti Halosen ja tohtori Arajärven kanssa oli lyhyt, ja kättelystä poistuessaan Anna unohti jäädä odottamaan Panua kiirehtiessään eteenpäin.