Legendaarinen strippiklubi tuhoutui tulipalossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Los Angelesin maineikkaalla Sunset Stripillä sijaitseva strippiklubi The Body Shop on tuhoutunut tulipalossa. Klubi tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi, kun se esiintyi Mötley Crue -yhtyeen Girls, Girls, Girls -kappaleen musiikkivideossa.

Varhain torstaiaamuna hieman ennen seitsemää syttynyttä tulipaloa oli sammuttamassa yli kymmenen paloautoa ja 40 palomiestä. Palo saatiin sammumaan tunnissa, mutta klubi ehti kärsiä pahoja vahinkoja. Pahimmillaan liekit löivät läpi talon katosta. Kaksi palomiestä sai lieviä vammoja sammutustöissä, E! Online uutisoi.

Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä ja viranomaiset tutkivat parhaillaan asiaa. Maailman tunnetuimpiin strippiklubeihin lukeutuva The Body Shop on perustettu jo 60-luvulla ja kulta-aikaansa se eli 80-luvulla. Paikka on erityisesti rocktähtien suosiossa.