Miley Cyrus : See You Again

Singlet · Stara.fi

Suositusta Hannah Montana -televisiosarjasta supertähdeksi noussut ja sittemmin myös menestyksekkäästi pop-uralle laajentanut teinitähti Miley Cyrus julkaisi äskettäin uudelta albumiltaan singlenä kappaleen See You Again.

Kyseessä on vuoden 2008 remix kyseisestä kappaleesta. Se on jenkkitähden biisiksi poljennoltaan yllättävän discoa. Biisin teema tuntuu melodiansa puolesta olevan pitkälti lainattu Tiga & Zyntheriusin taannoisesta Sunglasses At Night -hitistä. Kertosäkeessä meno on kuitenkin hieman rokimpaa, mutta sekin onnistuu vaikuttamaan parhaimmillaankin turhan päälleliimatulta.

Miley Cyrus on suosittu erityisesti rapakon takana, sillä Euroopan valloitus on antanut vielä odottaa itseään. Tällä kappaleella vanhan mantereen hittilistoille ei kuitenkaan tulla vielä nousemaan, vaikka biisi limudiscoissa ja radioaalloilla tuleekin muutamia kertoja soimaan.

Soundi toimii ja melodiat ovat kunnossa, mutta kokonaisuus olisi kaivannut vielä viimeistä koukkua. Tästä voisi tosin saada aikaan tyylikkäitä dance- ja housemiksauksia.

Pisteet 3/5