Anna Puustjärvi julkaisee esikoislevynsä keväällä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Idols 2008 -kilpailussa toiseksi sijoittunut Anna Puustjärvi on tänään solminut levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Debyyttialbumia aletaan työstää heti alkuvuodesta ja levy ilmestynee loppukeväästä 2009.

Anna Puustjärvi nähdään tammi-helmikuussa Idoleita ja tähtiä 2009 -kiertueella, jonka jälkeen hän keskittyy täysin tulevaan debyyttialbumiinsa. Ensimmäinen single on näillä näkymin kuultavissa maaliskuussa 2009. Annan esikoisalbumin tuottavat Emma-palkittu tuottaja Jukka Immonen, Egotripistäkin tunnettu Knipi ja Lasse Kurki.

– Enpä olisi voinut parempaa toivoa! Sormet syyhyää päästä hommiin tämän loistopoppoon kanssa”, kommentoi Anna itse levynsä tuotantotiimiä.