Onko Keke Palmer seuraavaa supertähti?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähtien maailmassa muutokset ovat usein nopeita, kun tähtiä syttyy ja sammuu usein. Tällä hetkellä Miley Cyrus on edelleen genrensä kirkkain tähti, mutta hänen paikkaansa tavoittelevat jo monet uudet tähdet.

Jenkkilehtien ennustusten mukaan Mileyn manttelinperijäksi ollaan kovaa vauhtia nostamassa Kekeä. Kyse ei ole kuitenkaan suomalaisesta entisestä formulakuljettajasta, vaan tulevaisuuden nimi on viisitoistavuotias näyttelijä- ja laulajalupaus Keke Palmer, oikealta nimeltään Lauren Keyana Palmer. Nykyisin hänet nähdään näyttelemässä amerikkalaisella Nickelodeon-lastenkanavalla esitettävässä True Jackson, VP -sarjassa.

Kekeen voi tutustua tarkemmin esimerkiksi Entertainment Tonight -ohjelman julkaisemassa videossa, jossa kurkataan sarjan kulissien taakse. Videolla Keke Palmer kertoo muiden muassa tunnelmistaan kuultuaan kiinnityksestään tähtirooliin. Keke on jo ehditty nimetä SAG-palkinnon ehdokkaaksi ja hänet on nähty myös Akeelah And The Bee -elokuvan pääroolissa sekä kahdessatoista muussa elokuvassa. Lisäksi hän on vieraillut useissa suosituissa televisiosarjoissa, kuten Teho-osasto ja Kova laki.