Hollywoodin tähtipari paljasti hääpäivänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvasta ja Las Vegas -televisiosarjasta tunnettu näyttelijä Josh Duhamel ja poptähti-näyttelijä Stacy ”Fergie” Ferguson ovat ilmoittaneet avioituvansa heti vuoden alussa.

Noin vuosi sitten kihlautunut pariskunta on nyt ilmoittanut avioituvansa Los Angelesin liepeillä 10. tammikuuta. Access Hollywoodin saamien tietojen mukaan hääjuhlaan on kutsuttu pariskunnan läheisten lisäksi myös runsaasti heidän vastanäyttelijöitään.

– Olen hulluna rakastunut häneen. Hän ymmärtää miten naisia tulee kohdella ja arvostaa minua, Fergie kertoi pian kihlautumisen jälkeen.

Neljä vuotta seurustellut pariskunta tapasi toisensa Las Vegas -ohjelman kuvauksissa, kun Fergie nähtiin sarjassa vierailevana tähtenä. Fergie on soolouransa lisäksi tehnyt menestyksekästä uraa myös Black Eyed Peas -yhtyeen laulajana. Fergie nähdään myös lähiaikoina ensi-iltaan tulevassa Nine-elokuvassa.