Pete Parkkonen rikkoo Idols-kaavaa esikoisellaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluvan vuoden Idols-kilpailun suosituin artisti Pete Parkkonen esiintyi toissailtana Helsingissä, mutta keikka ei ollut aivan odotetun kaltainen menestys. Esikoislevyään Idols-Pete alkaa työstämään heti alkuvuodesta, mutta aikaisemmista Idols-tähdistä poikkeavalla tavalla.

Tähän saakka Idols-tähtien esikoislevyt ovat useimmiten sisältäneet vain muiden kirjoittamia kappaleita. Laulaja on yleensä saanut osallistua aktiivisemmin levyntekoon vasta toisella levyllään, mikäli sellainen on ylipäätään julkaistu. Pete Parkkonen haluaa kuitenkin saada omaa musiikkiaan jo debyyttialbumilleen.

– Tein heti alusta selväksi, että haluan levylle myös omia biisejäni, Pete kertoi Ilta-Sanomissa.

Idols-menestyksestään huolimatta Pete Parkkonen jatkaa koulunkäyntiä ja aikoo päästä ensi keväänä ylioppilaaksi. Hän etsii parhaillaan asuntoa Helsingistä, mutta käy samalla koulua kaukana Pihtiputaalla. Avoliitto tyttöystävän kanssa ei ole vielä ajankohtainen.