Hiphop-tähti DMX tunnusti – tulossa pitkä vankilatuomio

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-artisti DMX on paistatellut yleensä otsikoissa vain rötöksiensä merkeissä. Lukuisia kertoja pidätetty tähti on nyt tunnustanut koko joukon rikoksia.

Vankilassa myös viime syksynä istunut DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, tunnusti eilen syyllistyneensä huumeiden ja luvattomien huumaavien lääkkeiden hallussapitoon sekä varkauteen ja eläinrääkkäykseen. Oikeustalolle käsiraudoissa kuljetettua artistia odottaa nyt vähintään kolmen kuukauden vankeustuomio, jonka odotetaan olevan ehdoton hänen aikaisempien rikostensa vuoksi, Access Hollywood kertoi.

38-vuotias DMX odottaa parhaillaan tuomion julistamista vankilassa. Asian käsittely jatkuu vasta kuukauden kuluttua 30. tammikuuta. Oikeus määräsi hänelle samalla eläintenpitokiellon ja kielsi häneltä oikeuden omistaa ja hallussapitää myös aseita. Mikäli hän vielä rikkoo ehdonalaistaan, tulossa on kymmenen vuoden vankilatuomio.