Unohda alennusmyynnit – tilaa halvemmalla Britanniasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisen talouskriisin seurauksena monien valuuttojen keskinäiset suhteet ovat muuttuneet merkittävästi. Ruotsin kruunu on halventunut, mutta Englannin punta on romahtanut. Tämä avaa upeita ostopaikkoja myös suomalaisille.

Vuosi sitten yksi punta vastasi 1,40 euroa, mutta talouskriisin myötä punnan kurssi suhteessa yhteisvaluutta euroon on romahtanut historiallisen alas. Tällä hetkellä yksi punta maksaa enää 1,09 euroa, eli kurssi on laskenut vuodessa lähes neljänneksen ja laskun uskotaan edelleen jatkuvan.

Viime viikolla lentoyhtiö Blue 1 kertoi odottavansa ostosmatkalaisten ryntäystä Lontooseen, mutta edullisiin brittituotteisiin pääsee käsiksi helpommin nettikauppojen kautta. Yksi suosituimmista lienee Amazon-nettikaupan brittiversio, jossa on parhaillaan menossa tammikuun alennusmyynti.

Verkkokaupan hinnat eroavat postikulujen jälkeenkin merkittävästi Suomen alennusmyyntien parhaistakin tarjouksista. Nykyisellä valuuttakurssilla Amazonista tilattuna alla olevat esimerkkituotteet maksoivat sunnuntaina ja sunnuntain valuuttakurssilla seuraavasti. Suluissa on Suomen verkkokauppojen keskihinta.

GTA IV PC -peli 27,40 euroa (42,00)

Call Of Duty : WaW PC -peli 31,70 euroa (49,00)

PES 2009 PS3 -peli 26,30 euroa (57,00)

Britney Spears : Circus -levy 9,80 euroa (21,00)

Mamma Mia! -DVD 14,20 euroa (22,00)

Mamma Mia! -Blu-ray 17,50 euroa (29,00)

iPod Touch 8GB -soitin 169,00 euroa (237,00)

Vastaavia tarjouksia löytyy lukuisista muistakin verkkokaupoista. Hinnat voivat muuttua tarjousten mukaan ja tilaukseen kokonaishintaan tulee päälle tarvittavat pakkaus- ja postituskulut ja verot.