Suomeen jo toinen Big Brother -pariskunta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelman viimeisimmältä tuotantokaudelta tutut henkilöt ovat kilpailun päättymisen jälkeen olleet varsin aktiivisia seurustelurintamalla. Tänään vahvistui jo toinen BB-kilpailijoiden keskinäinen seurustelusuhde.

BB-Tuuli ja BB-Tero aloittivat yhteiselonsa jo ohjelman aikana. Kisan jälken ensimmäisenä uuden ihmissuhteen ehti julkistaa taannoin BB-Niko, joka on nyt muuttamassa avoliittoon uuden poikaystävänsä kanssa.

Tänään BB-Henna puolestaan vahvisti Radio NRJ:n aamuohjelmassa ”hengailevansa” samasta ohjelmasta tutuksi tulleen Antin kanssa. Pari on pitänyt yhtä jo ohjelman finaali-illasta saakka.

Aiemmin BB-Antti yhdistettin Cherylliin, mutta neitokaisella onkin ollut sutinaa toisaalla. BB-Cheryll nähtiin nimittäin 7. päivää -lehden mukaan viettävän uudenvuodenaattona Tampereella helliä hetkiä Lovex-yhtyeen kosketinsoittaja Christianin kanssa.

Radio NRJ:n haastattelussa BB-Henna kertoi, ettei aio osallistua treffeille, jotka ovat pian huutokaupattavana internetissä. Kyseinen huutokauppa on jo kertaalleen järjestetty ja vieläpä aivan toisen yhtiön järjestämänä.