Madventures-Riku palkittiin parhaana miesesiintyjänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänä iltana järjestettävässä Kultainen TV -gaalassa palkitaan kotimaisia televisio-ohjelmia ja televisioesiintyjiä kolmessatoista eri kategoriassa. Palkittujen joukossa oli myös suositun Madventures-ohjelman Riku Rantala.

Rantala palkittiin yleisöäänestyksen perusteella parhaana miesesiintyjänä. Riku ei kuitenkaan päässyt henkilökohtaisesti paikalle noutamaan palkintoaan, sillä hän on parhaillaan aisaparinsa Tunnan kanssa Kiinassa työstämässä sarjan kolmannen tuotantokauden jaksoja. Ne nähdään myöhemmin Subilla. Parivaljakko ehti kuitenkin lähettää videotervehdyksen Suomeen.

Muita palkittuja ovat tänään olleet muiden muassa parhaana naisesiintyjänä palkittu Vappu Pimiä ja parhaasta asiaohjelmasta palkittu Tuomas Enbuske. Lisäksi viime vuoden parhaana realityohjelmana palkittiin Sairaala. Kultainen TV -kilpailun järjestää Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat – SATU ry.