Halle Berry kurvikkaana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Halle Berry on sijoittunut viime vuosina varsin mukavasti erilaisissa äänestyksissä, joissa on tiedusteltu seksikkäimpiä ja kauneimpia supertähtiä. Nyt Berry on poseerannut Beverly Hillsissä.

Halle Berry sai perheenlisäystä vain vajaa vuosi sitten, mutta hän palasi tiukalla kuntokuurilla nopeasti takaisin mallinmittoihin. Elokuvabisneksestä parasta aikaa tauolla oleva neitokainen on tällä kertaa bongattu maineikkaan Beverly Hills -hotellin lounaalla. Katso kuvat tästä.

Näyttelijätär keskittyy nyt perhe-elämään ja lapsensa kasvattamiseen. Ajoitus olikin varsin onnistunut, sillä hänen uransa valkokankaalla ei ole viime aikoina ollut kovinkaan menestyksekäs. Tauon jälkeen hänen on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä. Hallen viimeisin työ on viime vuoden lopulla kuvattu elokuva Frankie And Alice, jonka kuvauksissa Berry myös paljastali vahingossa.