Kuoleva BB-tähti pyytää armomurhaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailmaa viime viikkoina erityisesti Britanniassa syvästi järkyttänyt Big Brother -julkkis ja televisiotähti Jade Goodyn elämäntilanne saa koko ajan uusia piirteitä.

Sunnuntaina viimeisillä voimillaan poikaystävänsä Jack Tweedin kanssa avioitunut julkkis on saanut parantumattoman syöpänsä johdosta vain viikkoja elinaikaa, ja hän kertoikin häiden jälkeen olevansa valmis kuolemaan. Nyt Jade Goody on ilmoittanut, ettei halua odottaa luonnollista kuolemaa, vaan hän on pyytänyt lääkäreitä avustamaan asiassa.

Asiasta kertoneen OK!-lehden mukaan Goody on pyytänyt saada lääkäreiltä kuolettavan ruiskeen tai pillereitä, jotta hän pääsisi tuskistaan ja että hänen aviomiehensä ja kaksi poikaansa, viisivuotias Bobby ja neljä vuotias Freddie, voisivat jatkaa eteenpäin elämässään.

Goodyn mukaan hänen ensimmäinen reaktionsa tietoihin parantumattomasta syövästään oli antaa periksi. Hän halusi kuitenkin järjestää häät kerätäkseen lapsilleen yli miljoonan euron tulot viihdemedioilta.

– Ihmiset sanovat, että teen tämän rahasta. He ovat oikeassa. En kuitenkaan osta rahoilla hienoja autoja tai taloja, vaan rahat ovat lapsieni tulevaisuutta varten, Jade Goody kertoi aiemmin The Sun -lehdelle.