Vatikaani kieltämässä Da Vinci Koodin jatko-osan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden 2006 kesällä ensi-iltansa saanut menestyselokuva Da Vinci Koodi saa lähiaikoina jatkoa, kun Dan Brownin aikaisempaan kirjaan perustuva Enkelit ja demonit saa ensi-iltansa. Leffa on kuitenkin saanut jo etukäteen kovaa vastustusta Vatikaanin suunnalta.

Ron Howardin ohjaamalle elokuvalle viritellään Vatikaanissa parhaillaan laajaa boikottia. Minivaltion oma lehti Avvenire julkaisi perjantaina artikkelin, jossa todettiin ettei katolinen kirkko ”voi hyväksyä näin ongelmallista” elokuvaa. Kirkko kielsi kolme vuotta sitten myös Da Vinci Koodi -elokuvan, mutta boikotti ei vaikuttanut ainakaan negatiivisesti elokuvan huimaan menestykseen ja 760 miljoonan dollarin lipputuloihin.

La Stampa -lehdessä arkkipiispa Velasio De Paolis toteaa, että mahdollinen boikotti voi kääntyä itseään vastaan, kun elokuva saa sen myötä laajaa julkisuutta ja sitä kautta entistäkin suurempaa suosiota ja ilmaista markkinointia. Vatikaanin lehdistötoimisto ei ole suostunut kommentoimaan asiaa The Hollywood Reporterille.

Vatikaani on ilmaissut näkemyksensä elokuvasta jo viime vuonna, kun tuotantoyhtiö halusi kuvata elokuvan kohtauksia Vatikaanin alueella sekä kahdessa roomalaiskatolisessa kirkossa. Lupaa ei kuitenkaan myönnetty. Tom Hanksin tähdittämä elokuva ei ole Rooman katolisten päättäjien suosiossa, ja kuvaaminen Santa Maria de Popolon ja Santa Maria della Vittorian kirkoissa kiellettiin.

Monet katoliset kirkonmiehet eivät pitäneet Da Vinci Koodin tarinasta, jonka mukaan Jeesuksella olikin lapsi. Daily Star-lehden mukaan Rooman viranomaiset ovatkin perustelleet kieltoa sillä, ettei elokuva edusta heidän kanssaan samanlaisia uskonnollisia näkemyksiä.

Kirjana Dan Brownin Enkelit ja demonit on julkaistu ennen Da Vinci Koodia, eikä tarinoilla ole juuri muuta yhteistä kuin toimintaympäristö ja osa päähenkilöistä. Tästä huolimatta Enkelit ja demonit -elokuvaa pidetään Da Vinci Koodin jatko-osana, sillä se julkaistaan valkokankaalla tämän jälkeen ja tämän suuren menestyksen siivittämänä.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat