Bruno-leffasta homoseksin takia lapsilta kielletty

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mainetta ja kunniaa taannoin erittäin hyvin menestyneellä Borat-elokuvallaan niittäneen Sacha Baron Cohenin uusin elokuva Bruno tulee tämänhetkisten tietojen mukaan olemaan lapsilta kielletty.

Bruno-elokuvassa seurataan Cohenin hahmoihin kuuluvan itävaltalaisen muotitoimittaja Brunon toilauksia hänen yrittäessään tehdä läpimurtoa Hollywoodissa.

Leffa sisältää TheWrap.com -julkaisun saamien tietojen mukaan niin ronskia seksuaalista materiaalia, että se ei ole nykyisellään sopiva lasten ja nuorten silmille. Elokuvien ikärajoista Yhdysvalloissa päättävä Motion Picture Association of America, eli MPAA, on arvioinut elokuvan ensimmäisen kerran ja iskenyt päälle K17-leiman.

Elokuvien tarkastajat olivat erityisen huolissaan leffan sisältämistä seksikohtauksista, joissa Bruno-hahmo vaikuttaa harrastavan seksiä miehen kanssa. Päätös ikärajasta ei kuitenkaan ole vielä lopullinen, sillä elokuvan sisältöön voidaan vielä vaikuttaa. Universalin mukaan tarkoituksena on saada elokuvalle alhaisempi ikäraja, joten kohtauksia voi vielä jäädä leikkauspöydän lattialle.

Elokuvan alkuperäinen nimi on – tai ainakin alunperin oli – Bruno: Delicious Journeys Through America For The Purpose of Making Heterosexual Males Visibly Uncomfortable In The Presence Of A Gay Foreigner In A Mesh T-Shirt.