Onko Bono paidattomana seksikäs vai ei? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin rocktähtiin lukeutuva U2-yhtyeen keulahahmo Bono ei ole poseerannut kovinkaan usein viihdelehtien palstoilla. Nyt irlantilaistähti on kuitenkin ikuistettu lomailemassa St. Bartsin luksussaarella Karibialla.

Perheensä kanssa lomaillut Bono nautti auringosta ja rantavedestä miehiseen tapaan paidattomana, pelkkiin mustiin shortseihin sonnustautuneena. Amerikkalaisissa viihdejulkaisuissa kysytäänkin nyt näytääkö paidaton Bono seksikkäältä vai ei. Katso kuvat tästä. Joidenkin mielestä Bono tuo nykyisin mieleen lähinnä Robin Williamsin, mikä onkin tuoreiden kuvien perusteella mahdollista.

Uuden No Line On The Horizon -albuminsa äskettäin julkaissut yhtye suuntaa ensi kesänä pitkälle maailmankiertueella, jonka arvioidaan tuottavan yhtyeelle vähintään kymmenien miljoonien lipputulot. Pari viikkoa sitten uutisoitiin kuinka megayhtye masentui kuullessaan, että levy ei noussut Suomessa listaykköseksi monien muiden maiden tapaan.