Julkkisäiti Octomom haluaa suojata nimensä tavaramerkillä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tammikuussa kahdeksikot synnyttänyt Nadya Suleman sai viimeisen lapsensa kotiin vasta muutama päivä sitten, mutta hänestä on tullut Yhdysvalloissa paljon puhuttu julkkis. Nyt yhteensä 14 lapsen julkkisäiti haluaa yksinoikeuden Octomom-lempinimeensä.

33-vuotias Nadya Suleman on hakenut kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä yhdysvaltalaisilta viranomaisilta. Mikäli rekisteröinti menisi läpi, saisi Suleman jatkossa rahastaa monien muiden keinojen lisäksi myös Octomom-sanan kaupallisesta käytöstä. Hän on sopinut lisäksi jo myös omasta realityohjelmastaan, jossa seurataan lasten varttumista täysi-ikäisiksi saakka.

Tavaramerkin rekisteröinnin ongelmana kuitenkin on, että kyseessä on yleiskielinen nimitys kahdeksan lapsen katraalle kaksosten tapaan. Asiasta kertoneen The Smoking Gun -julkaisun mukaan hakemukset tavaramerkin rekisteröinnistä on jätetty 10. huhtikuuta sekä sanamerkkinä että kuviomerkkinä. Hakemusten perusteella suunnitelmissa on myydä Octomom-tuotemerkin lisenssi muiden muassa vaippoja ja vauvanvaatteita.

Joidenkin tietojen mukaan Nadya ”Octomom” Suleman olisi hakenut nimelleen patentointia, mutta nämä tiedot eivät pidä paikkaansa. Tavaran tai palvelun tunnuksena käytettävää sanaa, kuviota tai nimeä ei voi patentoida. Tavaramerkki suojaa sen sijaan sanaa, nimeä tai muuta kaupallista tunnusmerkkiä.