Faith No More kiinnitettiin Ruisrockiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruisrockin sunnuntain pääesiintyjäksi on varmistunut tulevana kesänä comebackin tekevä yhdysvaltalainen vaihtoehtometallisuuruus Faith No More. Yhtye lupautui soittamaan toivotun festivaalikeikan, kun bändin hiljattain julkistetun Helsingin Kaisaniemen konsertin kaikki 13.000 lippua myytiin hetkessä loppuun.

Runsaat kymmenen vuotta sitten hajonnut Faith No More kuuluu 90-luvun alun tärkeimpiin yhtyeisiin ja on toiminut esikuvana lukuisille niin oman aikansa kuin nykypäivänkin bändeistä. Parhaiten albumeistaan The Real Thing, Angel Dust ja King for a Day…Fool for a Lifetime tunnettu yhtye on nähty edellisen kerran festivaalikeikalla Suomessa Provinssirockin pääesiintyjänä vuonna 1995.

Alkukesästä Faith No Morelta ilmestyy kattava tuplakokoelma, joka sisältää paitsi yhtyeen suurimmat hitit myös b-puolia ja muita harvinaisuuksia. Ruisrockin lisäksi Faith No More esiintyy siis Helsingin Kaisaniemessä järjestettävässä konsertissa 24. kesäkuuta.