Eva Mendes riisui kaiken, katso rohkeat kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Eva Mendes on viime aikoina keskittynyt leffojen sijaan pääasiassa mainoksiin. Calvin Kleinin mainoskasvona parhaillaan toimiva 34-vuotias supertähti nähtiin äskettäin myös alastomana.

Maineikkaan muotikuvaaja Ellen Von Unwerthin ikuistamissa kuvissa Eva Mendes riisui kaiken. Hänet nähdään kuvasarjassa keikistelemässä alastomana muiden muassa puutarhatuolissa. Muissa kuvissa intiimejä ruumiinosia on peitetty esimerkiksi valkoisella huivilla. Katso kuvat tästä.

Maailman seksikkäimpien naisten listalle useita kertoja äänestetty Eva Mendes kärsi aiemmin tänä vuonna päihdeongelmasta, minkä johdosta hän kirjautui vieroitukseen helmikuussa. Sittemmin hän on tehnyt hienon paluun ja poseerannut nakuna muiden muassa Vogue-lehdessä. Viime aikoina Mendes on nähty muiden muassa elokuvissa Cleaner ja We Own The Night.