Jessica Biel on liian seksikäs elokuviin

Hollywood-tähti Jessica Biel on viime aikoina nähty elokuvien lisäksi myös monissa seksikkäissä lehtikuvissa, mutta nyt tähti on itse sitä mieltä että hän on liian seksikäs tekemään menestyksekästä elokuvauraa.

------

Rohkeassa stripparin roolissa Powder Blue -elokuvassa myös alastomana nähtävä 27-vuotias Jessica Biel kommentoi asiaa Allure-lehden kesäkuun numerossa ja toteaa, ettei hänelle nykyisin enää tarjota parhaiden roolien koekuvauksia.

– Se on todellakin ongelma. Minun pitää olla tiukkana. Olen taistelemassa kaikkien muiden kanssa hyvistä rooleista. The Illusionist oli poikkeus, mutta tilanne ei ole kuitenkaan sellainen, että saisin poimia haluamiani rooleja, Jessica valittelee.

– Haluaisin vain tilaisuuden. Jos ette pidä koe-esiintymisestäni, älkää palkatko minua! Mutta jos ette halua edes nähdä minua, se sattuu. Ai miksikö? Ettehän te edes tiedä minusta mitään.

Powder Blue -elokuvan roolia ei arvosteta nakuilusta huolimatta – tai juuri siitä syystä – kovinkaan korkealle, sillä elokuva jätti valkokankaat väliin ja se julkaistaan suoraan DVD:nä. Jessican kumppanina on nykyisin poptähti Justin Timberlake, jonka tuoma julkisuus on sekin voinut haitata Bielin menestystä.

– Tarkoitan, että sitä rakastaa ketä rakastaa. Ei se mene niin, että tapaat jonkun ja ajattelet pääseväsi julkisuuteen hänen kanssaan. Ei sellaista voi valita, se vaan tapahtuu, Jessica kertoi Allure-lehdelle.

Lisäksi Jessica paljasti lehdelle, ettei tule ainakaan vielä avioitumaan Justinin kanssa, koska haluaa nyt keskittyä vain uraansa näyttelijänä. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti teatteriroolit New Yorkissa.