Emma Watson: ”Nykyisenkaltainen elämäni loppuu”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seuraava Potter-elokuva Harry Potter ja puoliverinen prinssi saa Suomessakin ensi-iltansa 17. heinäkuuta. Elokuvan naispääosassa nähtävä Emma Watson valmistautuu jättämään elokuvabisneksen, kun kahdeksas ja viimeinen Potter-leffa on saatu valmiiksi.

Opiskelunsa syyskuussa amerikkalaisessa yliopistossa aloittava Emma Watson on kertonut toivovansa jättäytyä uudella mantereella taka-alalle ja olla kuin kuka tahansa nuori naisopiskelija. Elle-lehdessä parhaillaan poseeraava teinitähti kertoi lehden haastattelussa olevansa innoissaan muuton tuomista uusista mahdollisuuksista.

– Olen todella innoissanut. Lontoossa eläessä on vaikea pysyä tuntemattomana. Toivottavasti jossain kampuksella voin vain jättäytyä taustalle. Siksi pidän Yhdysvalloista, Emma Watson kertoi.

Viimeisen Potterin jälkeen Emma joutuu sanomaan hyvästit toiselle perheelleen, eli kuvausryhmälle, jonka kanssa hän on varttunut kuvauspaikoilla pikkulapsesta saakka. Toisen perheen lisäksi hän jättää samalla hyvästit myös näyttelemiselle, joten muutos tulee olemaan suuri.

– Tämä voi kuulostaa hieman dramaattiselta, mutta minusta tuntuu että nykyisenkaltainen elämäni loppuu siihen. Koko elämäni on ollut Harry Potteria ja sitten yhtäkkiä se loppuu. En vielä tiedä millaista se tulee olemaan. Ehkä jatkan näyttelemistä myöhemmin, ehkä en, Emma Watson ihmetteli.

Pikkurahasta Emmalla ei tule pulaa, sillä hänen arvioidaan tienanneen elokuvistaan noin 12 miljoonan euroa.