Amerikkalaisrokkari hehkuttaa The 69 Eyesiä: ”Mielettömiä tyyppejä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun amerikkalaisen Good Charlotte -yhtyeen tunnetuin jäsen Benji Madden kertoi tänään Radio NRJ -kanavan haastattelussa rakastavansa suomalaista The 69 Eyes -yhtyettä. Madden hehkutti haastattelussa yhtyettä, sen jäseniä sekä ennen kaikkea musiikkia.

Paris Hiltoninkin kanssa aiemmin seurustellut Good Charlotten kitaristi on mukana The 69 Eyesin uudella Dead N’Gone -singlellä.

– Oli mieletöntä olla mukana tekemässä bändin uutta biisiä. Meillä oli todella hauskaa studiossa Los Angelesissa The 69 Eyesin kanssa. Jätkät ovat mielettömiä tyyppejä, toivottavasti näen heidät taas pian, Benji Madden totesi.

Haastattelussa Madden kertoi Good Charlotten työstävän parhaillaan viidettä albumiaan. Yhtyeen uusi levy Cardiology ilmestyy loppuvuodesta.

– Albumia on tehty jo vuoden ajan ja on hienoa päästä vihdoinkin studioon viimeistelemään soundeja, Madden kertoi.

The 69 Eyesin tuore Back In Blood -albumi julkaistiin 26. elokuuta ja pian bändi lähtee myös kiertueelle. Benji Maddenin haastattelu kuultiin Radio NRJ:llä tänään Miran kanssa -iltapäiväohjelmassa, jossa Jussi 69 vierailee juontajana tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon.