Vantaa valittaa Big Brotherista

Big Brother · Stara.fi

Reilun viikon ajan käynnissä ollut Big Brother -realityohjelman on saanut Vantaa Välittää -hankkeelta kirjallista satikutia. Hanke julkaisi nimittäin eilen tiedotteen, josa se perää ohjelman tuotantotiimiltä vastuullisuutta.

Big Brother -ohjelma on formaattina suunnattu nuorille – myös alaikäisille katsojille. Ohjelman tapa markkinoida päihteiden käyttöä ja irtosuhteita on ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hämmennystä herättävää, tiedotteessa todetaan.

– BB-talon terassilla ei muun muassa ole nykyisen tupakkalain hengen mukaisesti mahdollisuutta savuttomaan ajanviettoon. Lisäksi formaatin suorittama tupakan ja alkoholin mainonta ihmetyttää.

Ripityksen ohella tiedotteessa annetaan myös virheellistä tietoa talon absolutisteista väitettäessä, että BB-Terttu on talon ainoa absolutisti, vaikka myös BB-Esa A pysyttelee erossa alkoholista.

– Ainoa päihteistä kieltäytyvä henkilö tuodaan esiin taloon eksyneenä ”mummona”, joka edustaa vähemmistön ajatuksia ja tapaa toimia päihteettä. Lisäksi talon tapa palkita asukkaita onnistumisista päihteillä on kummallista.

Tänä vuonna päättyvän Vantaa välittää -hankkeen käytössä olevat verkko-osoitteet ovat mielenkiintoisia. Lisätietoa hankkeesta löytyy nimittäin verkkosivuilta, joiden osoitteet ovat www.valittajat.fi ja www.vantaa.fi/vantaavalittaa.