Maailman suosituimpiin elokuvasarjoihin lukeutuva Harry Potter tulee saamaan oman teemapuistonsa. Tähän mennessä jo kuuden elokuvan voimin valkokankaat valloittaneet velhotarinat valjastetaan nyt matkailukohteeksi.
Orlandossa, Floridassa, sijaitseva Universal Studios on suunnitellut Potter-puistoa jo pidemmän aikaa, ja nyt suunnitelmat ovat nytkähtäneet jälleen eteenpäin. Samalla yhtiö on paljastanut lisätietoja The Wizarding World -nimisestä projektista.
Suunnitelmissa on tarkka kopio Tylypahkan koulusta sekä lisäksi myös valtava Potter-teemalla rakennettu vuoristorata. Projekti on tällä hetkellä jo varsin pitkältä, sillä teemapuisto on tarkoitus avata jo ensi vuoden keväällä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.