Mitä ihmettä? Esa A hävisi tahallaan BB-kilpailun – katso vastaukset

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa järjestettiin aamupäivällä kuluvan viikon päällikkökilpailu, jonka aiheena oli tietovisailu. Asukkaiden tuli vastata oikein kymmeneen kysymykseen, ja eniten oikein vastanneesta tuli talon päällikkö.

Tietovisailun voitti yllättäen BB-Sampo, vaikka diplomi-insinööri ja Mensan jäsen, älykkö BB-Esa A, oli ollut selkeä ennakkosuosikki. Tuloksia julkistettaessa asukkaat ihmettelivät tulosta, mutta Esa myhäili itsekseen tyytyväisenä. Myöhemmin selvisi, että hän sai vain yhden pisteen kymmenestä, joten myös BB-Lotta voitti hänet.

Nyt asukkaat olettavat täysin perustellusti, että Esa A hävisi kilpailun tahallaan, sillä muuten moinen pohjanoteeraus ei olisi ollut Mensan jäseneltä mahdollista. Asiasta ei kuitenkaan saanut keskustella pidempään rikkomatta talon sääntöjä. Esa A kertoi itse laskeneensa dollarin ja euron kurssin ”vahingossa” väärin päin ja syyllistyneensä ”vahingossa” myös kirjoitusvirheisiin.

Oletus Esa A:n tahallisesta häviämisestä vahvistui Subin julkaisemista vastauksista. Alla on kisan kysymykset ja Esa A:n vastaukset.

1. Mikä on Japanin toisin suurin saari?

– Mikado

2. Mikä on Suomessa yleinen nopeusrajoitus taajama-alueella?

– 80 km/h

3. Kenen artistin superhitti on Sandstorm?

– Madonna

4. Mistä sanoista tulee muiden muassa maataloudessa käytetty kirjainyhdistelmä AIV?

– Agricultural Industrial Vehicle

5. Mikä oli myydyin kotimainen levy Suomessa vuonna 2008?

– Smurffit 5

6. Kuka oli Suomen ensimmäinen presidentti?

– Svinhuvud

7. Mikä on toutain?

– Villan keritsemisväline

8. Kuinka monta USA:n dollaria on 50.000 euroa?

– 38.000

9. Mikä on USA:n pääkaupunki?

– Washington DC

10. Mikä kirjainyhdistelmä tarkoittaa amerikkalaisessa jalkapallossa pelinrakentajaa?

– CB