Saavu ajoissa Lauri Tähkän keikoille tai missaat bändin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen suosikkiyhtyeen Lauri Tähkä & Elonkerjuun uusi albumi Tänään ei huomista murehdita on noussut suoraan listaykköseksi. Uutta albumia on toimitettu levykauppoihin lähes tuplaplatinaan oikeuttava määrä.

Albumin julkaisua on edeltänyt kesän ajan radioissa soinut Suudellaan, jonka seuraksi radiosoittoon on juuri saatu uusi sinkku Kylkeen kyhnytä. Yhtyeen kymmenen kuukauden keikkatauko päätettiin 12. syyskuuta Teuvalla. Jatkossa yhtye haluaa aloittaa esiintymisensä aikaisemmin illalla, sillä keikat alkavat jo kello 22.00 tai 23.59.

– Ollahan hämmästelty Elonkerjuun kanssa jo pitkän aikaa, että miksi keikkojen pitää aloottaa niin pirun myähään viikolla, silloon ku ihiminen nukkuu syvintä unta sohovalla ja patterit hohkaa lempiää lämpöä nukkuvan hentooselle hipiälle, Lauri Tähkä tarinoi.

– Monen meistä pitää kuitenkin herätä arbeetihi ennen pirunkengimää ja se on ku ihiminen pudotetaas avantoon suoraa sängystä. Päätimme siirtää viikkokeikkojen aloituksen viimeistään klo 22.00, ettei viikkorytmit menisi aivan päälaellensa niin teillä ku meilläkään.

– Niin ja eihän meirän bändinkään poskis oo enää vauvanlihaa eikä tissimaidon hereää tuoksua. Uni se on, joka pitää uurteiden uumat maharollisimman utuusina. Ja viikonlopun keikat alootetahan kaikkiastansa sovitun keikkapäivän pualelta klo 23:59 niin silloon on aikaa paljon muuhunki ku murehtimiseen.