BB-Marko näytti uuden puolensa – raivostui Asolle

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon Tonin kanssa viimeisimmässä saapumiserässä saapunut BB-Marko on ollut tähän saakka talossa varsin rauhallinen henkilö. Muutamia tiukempia kommentteja lukuunottamatta Marko on kyennyt hillitsemään hermonsa.

Tänään talon pihamaalla nähtiin kuitenkin hieman uudenlainen Marko, kun Ason tauoton epävireinen laulaminen alkoi ärsyttää mietä toden teolla. Muutkin asukkaat ovat yrittäneet hienotunteisesti vihjata Asolle, ettei tämä laulaisi niin paljon, mutta tänään Marko sai lauleskelusta tarpeekseen.

– Heittele vaikka kivillä, mutta älä laula! Marko huusi yllättäen vieressään lurittelevalle Asolle.

Iranilaissyntyinen turkulainen ei kuitenkaan ottanut kritiikkiä kuuleviin korviinsa.

– Lärvä kiinni, oikeesti! Marko jatkoi ja viimein myös Aso ymmärsi keskeyttää esiintymisensä.

Markon tunnelmia rassaa parhaillaan myös se, että hän täyttää huomenna 42 vuotta ja oli odottanut saavansa juhlia syntymäpäiviään railakkaasti paratiisin puolella. Tuoreen käänteen johdosta tulossa on ilmeisesti varsin kuivat syntymäpäivät slummissa.

Talossa saatiin myös hieman iloluonteisempaa kettuilua, kun slummiin passitettu BB-Sampo huuteli paratiisilaisille kommenttejaan. Hän nimitti heitä muiden muassa kermaperseiksi Ninon usein käyttämän termin mukaisesti. Huutelu johti kuitenkin pian sanaharkkaan Sampon ja Samin välillä.