Naurettavan hyvännäköinen mallikomistus tekee paluun

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Vuoden 2001 hauskimmaksi komediaelokuvaksi aikanaan äänestyksissä rankattu Zoolander on saamassa jatkoa. Ben Stillerin hengentuote on nimittäin herätetty eloon ja jatko-osa on jo työn alla.

Miesten mallimaailmaan sijoittuva hulvaton elokuva seuraa jälleen ”erittäin, erittäin, erittäin naurettavan hyvännäköisen” Derek Zoolanderin touhuja. Zoolander 2 -elokuvan käsikirjoituksesta vastaa yhdessä Stillerin kanssa Justin Theroux, joka myös ohjaa elokuvan. Hän on mukana myös Pariisin muotiviikoilla tutustumassa mallimaailman syövereihin ja tämänhetken tilanteeseen alalla, Deadline Hollywood uutisoi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Tuotantoyhtiö käy julkaisun mukaan parhaillaan neuvotteluja Owen Wilsonin kanssa hänen roolinsa uusimisesta jatko-osassa. Taannoin itsetuhoisuuden kanssa paininut tähti on kuitenkin pitänyt viime aikoina varsin matalaa profiilia elokuvamaailmassakin. Myös Will Ferrelliä toivotaan mukaan. Ensimmäinen Zoolander-elokuva teki maailmanlaajuiseksi tunnetuksi Stillerin roolihahmon esittämän Blue Steel -ilmeen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.