Naisräppärin pornokuvat vuotivat verkkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu naisräppäri Trina on joutunut tukalaan tilanteeseen, kun hänen matkapuhelimensa varastettiin viime kuussa. Samalla varkaiden haltuun päätyi julkkisten salaisten puhelinnumeroiden lisäksi myös vieläkin arkaluontoisempaa materiaalia, sillä puhelimessa oli pornokuvia artistista itsestään.

Nämä alastonkuvat päätyivät viime viikonlopun aikana internetin syövereihin. Toisessa kuvassa naisräppäri paljastaa rintansa ja toisessa alastoman alapäänsä. Trina kertoi jo ennen kuvien julkaisemista olevansa kauhuissaan mikäli näin tulee käymään.

– Kadotin puhelimeni ja siinä oli minusta joitain kuvia, joita en halua koko maailman näkevän. Luulen, että olen tyrmistynyt jos ne ikinä vuotavat julkisuuteen. Siellä ei ollut pornovideota, mutta kuitenkin… En halua kenenkään känevän niitä. Puhelimia katoaa, mutta en olisi halunnut että se oli juuri tämä puhelin, Trina kertoi Str8Nyc-verkkojulkaisulle.

Nakukuvien lisäksi osassa kännykässä olleista kuvista Trina poseerasi myös täysissä vaatteissa urheilijamiehensä Kenyon Martinin kanssa. Vain muutama päivä ennen kuvien vuotamista nettiin artisti kertoi etsineensä kauhistuneena puhelintaan, mutta huonolla menestyksellä. Pian kuvat julkaistiinkin jo verkossa.

Uusimmat