Jennifer Love Hewitt muodokkaana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin lihomisensa ja laihtumisensa merkeissä otsikoissa ollut Hollywood-kaunotar Jennifer Love Hewitt on viime aikoina esitellyt upeaa vartaloaan ahkerasti sekä bikineissä että alusasuissa. Äskettäin hän paljasti televisiohaastattelussa koristelevansa alapäässään sijaitsevaa intiimeintä ruumiinosaansa.

Nyt Jennifer on juhlistanut Aavekuiskaaja-suosikkisarjansa sadannetta jaksoa asussa, joka ei antanut hänen vartalossaan mitään anteeksi. Ei tosin olisi tarvinnutkaan, sillä Hewitt on viime aikoina esitellyt upeaa vartaloaan ahkerasti vielä näyttävämmissäkin asuissa. Katso kuvat tästä.

Viime kesänä Hewitt kertoi lehtihaastattelussa katuvansa sitä ettei nakuillut enempää nuorempana, sillä hänellä oli mielestään tuolloin upea vartalo, jota olisi kelvannut esitellä. Sittemmin kaunotar on kuitenkin ottanut vahinkoa takaisin ja poseerannut lähes viikoittain bikineissä ja nyt lisäksi myös televisiossa. Keväällä Jennifer kuvattiin esimerkiksi Havaijilla pelaamassa tennistä mustissa bikineissä ja korkokengissä.

Uusimmat