Suosikkinäyttelijä Corey Heim on kuollut 38-vuotiaana. Hän menehtyi Burbankissa, Kaliforniassa sijaitsevassa sairaalassa ja julistettiin kuolleeksi varhain tänä aamuna paikallista aikaa. Asiasta uutisoineen CNN-uutiskanavan mukaan viranomaiset epäilevät kuolinsyyksi huumeiden yliannostusta.
Corey Haim näytteli urallaan kymmenissä elokuvissa, mutta varsinainen läpimurto Hollywoodin A-sarjaan jäi häneltä tekemättä. Siitä huolimatta hän näytteli elokuvissa aktiivisesti elämänsä loppuun saakka. Haimin viimeiseksi elokuvaksi on jäämässä The Pick Up, jonka on määrä saada ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.
Pidetyn näyttelijän tunnetuimpiin rooleihin kuuluu klassikkoelokuva The Lost Boys, joka sai ensi-iltansa vuonna 1987. Samassa elokuvassa nähtiin Haimin lisäksi muiden muassa Corey Feldman ja Kiefer Sutherland.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.