Kate Winslet erosi aviomiehestään

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Näyttelijätär Kate Winslet ja hänen ohjaaja-aviomiehensä Sam Mendes ovat päätyneet avioeroon. Vuodesta 2003 naimisissa ollut pariskunta on eronnut jo aiemmin tänä vuonna, mutta toivat eronsa julkisuuteen vasta nyt, People-lehti uutisoi.

Winslet ja Mendes ovat julkaisseet asianajajansa kautta tiedotteen, jonka mukaan heidän eronsa perustui täydelliseen yhteisymmärrykseen. Pariskunnalla on yhteinen seitsemänvuotias poika, jonka huoltajuuden he tulevat jatkossa jakamaan. Winsletilla on lisäksi yhdeksänvuotias tytär aiemmasta avioliitostaan.

Pariskunta on tehnyt menneinä vuosina myös töitä yhdessä, sillä Mendes ohjasi viime vuonna julkaistun Revolutionary Road -elokuvan, jossa Winslet näytteli pääosaa. Parin ero tuli pienoisena yllätyksenä, vaikka siitä olikin nähtävissä viitteitä jo tämän vuoden Oscar-gaalassa. Winslet nimittäin saapui elokuva-alan vuoden suurimpaan avec-tilaisuuteen edustamaan aikaisemmista vuosista poiketen yksin. Näyttelijätär lomailee parhaillaan Mexicossa, kenties pakoillen erouutisen tuomaa julkisuuskohua.

Uusimmat