Miley Cyrus haukkuu nyt julkkisten Twitter-käytön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Miley Cyrus lopetti taannoin Twitter-bloginsa jaettuaan siellä hieman liiankin yksityiskohtaisia tietoja hänen ja poikaystävänsä kuulumisista. Sittemmin teinitähdestä on tullut varsinainen nettikriitikko, sillä hän sivaltaa nykyisin netinkäyttäjiä aktiivisesti lausunnoissaan.

Eilen kerroimme kuinka Miley Cyrus haukkui Facebookia päivät pitkät käyttävät ystävänsä ja totesi ettei yhteisöpalvelun aktiivinen käyttäminen ole todellista elämää. Nyt hän on jatkanut sivaltamistaan, ja tällä kertaa poppari-näyttelijä esittää kritiikkiä vuorostaan Twitteriä kohtaan.

– Minä kyllästyin kertomaan ihmisille mitä milloinkin tein. Inhoan lukea juttuja, joissa julkkikset valittavat kuinka heillä ei ole yksityiselämää. Samaan aikaan he kirjoittavat kaikesta mitä tekevät, Miley Cyrus ihmetteli Movieline-julkaisun haastattelussa.

– Aiemmin minä olin surullinen, koska minulla ei ollut normaalia elämää ja koska kaikki tiesivät aina mitä minä tein. Sehän on oma vika, jos kertoo kaikille kaiken. Ensin julkkikset kertovat faneilleen missä he ovat ja sen jälkeen he ihmettelevät että miksi ravintolan edessä on tuhansia faneja. Eihän siinä ole mitään järkeä.