Laulaja Beyonce raskaana?

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Suosittu r&b-tähti Beyonce Knowles on tuoreimpien huhujen mukaan raskaana. Hän ja aviomies Jay Z odottavat vahvistamattoman tiedon mukaan esikoistaan.

Maailman suosituimpiin r&b-laulajiin kuuluva Beyonce aikoo työskennellä koko raskautensa ajan, Media Take Out -julkaisu uutisoi. Tiedon julkaisulle vuotanut lähde kertoo hiphop-tähti Jay Z:n olevan myös onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä.

28-vuotias Beyonce on seurustellut 40-vuotiaan Jay Z:n kanssa vuodesta 2002. Pari meni naimisiin vuonna 2008. Jos huhu raskaudesta osoittautuu todeksi, olisi tuleva lapsi pariskunnan ensimmäinen. Taannoin Beyonce kertoi parin onnellisuuden salaisuuden olevan se, että he ovat pitäneet yksityiselämänsä omanaan. Pariskunta onkin varjellut kulissien takaista elämäänsä julkisuudelta enemmän kuin monet muut supertähdet.