Marja Tiurasta tehtiin pilalaulu – kuuntele

Viihdeuutiset · Stara.fi

Radio NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne jatkavat pilailulaulujen sarjaansa tekemällä biisin Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiurasta. Tiura on ollut koko viikon melkoisessa mediaryöpytyksessä oletettujen loikkausaikeidensa ja asiaan liittyvien moninaisten lausuntojensa takia.

Aamupojat halusivat osoittaa tukensa Tiuralle ja ikuistivat koko vyyhdin biisin muotoon. Kappaleen melodiana toimii Sleepy Sleepersin klassikkohitti Kuka, mitä, häh. Kappaleen voi kuunnella tästä.

– Sleepersien kysymys sopii tilanteeseen mainiosti, sillä Tiura-kohun paisuessa ja syytösten lennellessä suuntaan jos toiseenkin, ei voi muuta kysyä kuin että kuka, mitä ja ennen kaikkea häh?! toteavat Aamupojat.

Aikaisemmin Aamupojat ovat tehneet perjantaikaraokebiisin muiden muassa VR:n talvisista ongelmista, pääministerin talonrakennusjupakasta ja Tanja Karpelan suhdekoukeroista.