Kovasti odotettu Iron Man 2 -elokuvan ensi-ilta nähtiin Hollywoodissa puolitoista viikkoa sitten (katso kuvat tästä), kun leffan alkuperäinen maailmanensi-ilta Lontoossa jouduttiin aiemmin perumaan tuhkapilven takia.
Nyt leffa on niittänyt menestystä varsin nopealla tahdilla. Lukuisten supertähtien tähdittämässä suuren budjetin Hollywood-elokuvassa nähdään muiden muassa Scarlett Johansson, Robert Downey Jr. ja Mickey Rourke.
Perjantaina ensi-iltansa kaikelle kansalle saanut Iron Man 2 menestyi avausviikonloppunaan huimasti paremmin kuin edeltäjänsä. Marvelin sarjakuvaan perustuvan leffasarjan kakkososa on sunnuntaihin mennessä tuottanut Paramount Picturesin mukaan 133,6 miljoonaa dollaria pelkästään Yhdysvalloissa. Leffasarjan ykkösosa tuotti avausviikonloppunaan 98,6 miljoonaa dollaria.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.