Bono toipumassa vammoistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen viihdemaailmassa kohistiin U2-yhtyeen ilmoitettua, että sen keulahahmo Bono oli loukkaantunut bänditreeneissä ja jouduttu kiidättämään sairaalaan hätäleikkaukseen. Nyt tilanteesta on saatu hieman lisätietoja.

Yhtye ilmoitti loukkaantumisesta verkkosivuillaan, mutta tarkempia tietoja tapauksesta ei kuitenkaan vielä annettu. Brittilehti Mirror kertoi kuitenkin tänään, että leikkauksen kohteena olisi ollut Bonon selkäranka. Siten tilanne oli ilmeisesti varsin vakava. Lehden mukaan laulaja on kuitenkin jo toipumassa hyvää vauhtia.

U2-yhtyeen oli määrä nousta seuraavan kerran lavalle Salt Lake Cityssä 3. kesäkuuta, mutta tuo konsertti siirrettiin jo eilen toiseen ajankohtaan loukkaantumisen takia. Lisätietoja mahdollisista muista muutoksista odotellaan edelleen. Yksi vaakalaudalla olevista keikoista on Glastonburyn jättifestareiden esiintyminen.