Paljastiko Rihannan esiintymisasu liikaa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuosittu r&b-tähti Rihanna on tällä viikolla ollut otsikoissa poseeratessaan uudella Rockstar 101 -musiikkivideollaan nakuna pelkät ketjut yllään. Parhaillaan käynnissä olevalla kiertueella hän poseeraa lähes yhtä rohkeasti.

Supertähti Rihanna on edelleen pitkällä Euroopan kiertueellaan. Jo parin viikon ajan Britanniaa ristiin rastiin kiertänyt r&b-laulaja esiintyi viikonloppuna Radio One -kanavan järjestämässä jättikonsertissa. Paikalla oli harvinaisen sankka joukko supertähtiä sekä lavalla että yleisössä.

Rihanna oli pukeutunut esiintymistään varten nahka-asuun, jota hän riisui esiintymisensä aikana pala palalta. Lopulta supertähdellä oli jalassaan enää pienet nahkaiset mikroshortsit, jotka vaikuttavat tuoreimpien kuvien perusteella paljastaneen ehkä hieman liikaa intiimialueelta. Katso kuvat tästä.

Samassa jättikonsertissa olivat paikalla Rihanna lisäksi myös muiden muassa Ke$ha, Justin Bieber, Cheryl Cole, Dizzee Rascal, Alicia Keys, Pixie Lott ja lähinnä Britanniassa suursuosiosta nauttiva JLS. Rihannan Euroopan turnee on sujunut viime viikkoina hyvin, vaikka kiertueen alku olikin kivinen. Hänet jouduttiin nimittäin kiidättämään Sveitsissä sairaalaan kylkiluun murtuman takia.