Realitysarjan hahmoille valtava turvatiimi – kymmenen poliisia!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viikonloppuna Yhdysvalloissa uutisoitiin, että yksi kohutun Jersey Shore -televisiosarjan hahmoista olisi jäänyt kiinni kokaiinin käyttämisestä kuvausten aikana. Asiaa puidaan edelleen aktiivisesti, mutta samaan aikaan he olivat tekemisissä virkavallan kanssa muutenkin.

Daily Mail nimittäin kertoo, että Miamissa parhaillaan kuvattavien toisen tuotantokauden jaksoissa on riidelty varsin runsaasti. Tiimi palaa lähiaikoina Jerseyn rannoille, josta heidät potkaistiin jo kertaalleen pois. Nyt Miamissa on kuitenkin ryhdytty toimenpiteisiin riitojen hillitsemiseksi ennen tätä muuttoa.

Lehden mukaan sarjan hahmoille on nyt nimittäin palkattu aivan oma yksityinen turvatiiminsä, joka vahtii heitä ympäri vuorokauden. Heidän lisäkseen turvaamassa on koko ajan myös kymmenen poliisia. Heidän tehtävänään on ehkäistä riitoja, joihin sarjan hahmot ovat yleensä kovin helposti joutuneet niin baareissa kuin kaupungillakin, TMZ kertoo. Viime kaudella mukana oli ainoastaan yksi poliisi.