Eminemin uuden levyn ”vuotaminen” epäilyttää

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Hiphop-tähti Eminem julkaisee pian uuden Recovery-nimisen albuminsa. Nyt levyn kappaleita on vuotanut julkisuuteen pari viikkoa ennen aikojaan. Vuotoa epäillään kuitenkin suunnitelluksi mainostempaukseksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Levyn kappaleita huomattiin ensimmäisen kerran verkossa maanantaina, jolloin niiden mukana levisi myös levyn biisilista. Kyseessä on kuitenkin suurella todennäköisyydellä tahallinen vuoto, jollaisista Eminemillä ja hänen levy-yhtiöllään on aikaisempiakin kokemuksia. Samaa keinoa ovat käyttäneet lukuisat muutkin supertähdet U2 mukaanlukien.

Levyn ensimmäinen digitaalinen single Won’t Back Down julkaistiin virallisesti verkossa jo viikkoa aiemmin. Ensimmäisenä musiikkivideona julkaistiin Not Afraid -kappale sunnuntaina. Albumin virallinen julkaisu on 22. kesäkuuta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.