Teinitähden nakukuvasta nousi valtava kohu: ”Lapsipornoa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka 17-vuotias teinitähti Miley Cyrus on jälleen keskellä kuvakohua, mutta tällä kertaa ilmeisesti täysin ilman omaa tahtoaan. Parin vuoden ajan itsekin rohkeita kuvia verkossa julkaisseen laulajan alastonkuva leviää nimittäin parhaillaan verkossa.

Eilen kuvasta kertoi ensimmäisenä amerikkalainen julkkisbloggari Perez Hilton, joka julkaisi Twitter-blogissaan myös linkin kyseiseen kuvaan. Kuva poistettiin pian, mutta sitä ennen se oli levinnyt kulovalkean tavoin verkossa ja leviää edelleen. Sensuroitu versio kuvasta lötyy tästä.

Arveluttavan kuvalinkin julkaiseminen on nyt saanut aikaan valtavan kohun, kun Pereziä syytetään jopa lapsipornosta. Bloggaria soimataan lähinnä Twitterissä ja keskustelupalstoilla sekä hänen verkkosivuillaan. Raivostuneet ihmiset vaativat asiasta poliisitutkintaa ja Pereziä vastuuseen lapsipornon levittämisestä. Kuvan levittäminen on laitonta, vaikka tätä kyseistä otosta onkin alusta saakka epäilty tekaistuksi.