Huippusuosittu r&b-tähti Kelis Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Keli saapuu Suomeen lokakuussa, kun artistin pitkä The All Hearts Tour -kiertue koukkaa Pohjolassa. Heinäkuussa uuden Flesh Tone -albuminsa julkaissut Kelis esiintyy Helsingin The Circuksessa perjantaina 15. lokakuuta.

Kelis teki läpimurtonsa aikoinaan Caught Out There -hittinsä ja The Neptunesin tuottaman Kaleidoscope-debyyttialbuminsa myötä. Vuonna 2001 Kelis voittikin BRIT Awardin kategoriassa International Breakthrough Act. Kolmannelta albumilta poimittu Milkshake-single vauhditti Kelisin suosiota ja biisistä tuli yksi aikansa suurimmista hiteistä tuoden Kelisille Grammy-ehdokkuuden.

New Yorkin Harlemissa kasvanut Kelis aloitti laulajanuransa kirkkokuoroissa ja kävi muiden muassa The Fame -elokuvista tuttua LaGuardia High Schoolia Manhattanilla. Debyyttilevynsä jälkeen ja useita palkintoja voitettuaan Kelisistä on tullut suosittu yhteistyökumppani useille isoille artisteille. Hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Björkin, Enrique Iglesiasin ja Raphael Saadiqin kanssa.