American Idol -häirikkö vaati 300.000.000 dollarin korvauksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin realityohjelmiin lukeutuvan American Idol -ohjelman tuotantoyhtiö on joutumassa leivättömän pöydän ääreen, kun yksi aikoinaan kisasta pudotettu laulaja on haastanut yhtiön oikeuteen ja vaatii tähtitieteellisiä korvauksia.

Vuonna 2006 laulaja Ian Benardo pudotettiin kisasta. Pudotuksesta kuultuaan hän raivostui ja marssi vihaisena pois esiintymislavalta. Kuluvan vuoden toukokuussa hän palasi ohjelmaan, mutta laulamisen sijaan tunkeutumalla luvattomasti esiintymislavalle kesken ohjelman. Koomikko Dane Cookin esiintymisen aikana lavalle noussut Benardo otti mikrofonin ja ryhtyi haukkumaan tuomareita, kuten Simon Cowellia.

Myöhemmin hän jätti New Yorkissa tuomioistuimeen kanteen, jossa hän vaati 300 miljoonan dollarin korvauksia. Nyt mies on muuttanut mielensä ja kutistanut vaatimustaan ”vain” 100 miljoonaan dollariin. Mies perustelee kannettaan väitteellä, jonka mukaan tuotantoyhtiö olisi yllyttänyt häntä välikohtaukseen ja pyytänyt häntä raivostumaan ja esiintymään ”homomaisesti”, TMZ uutisoi.