Isä kielsi Talent-tähden seurustelun kolmekymppiseksi saakka

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Britain’s Got Talent -ohjelmasta kertaheitolla maailmanlaajuiseen suosioon viime vuonna singahtanut skottilaulaja Susan Boyle on rikkonut urallaan monenlaisia ennätyksiä. Nyt hän on virallisesti peräti kolmen maailmanennätyksen haltija.

Daily Mail -lehti kertoo 49-vuotiaan laulajan isän olleen erityisen hallitsevassa roolissa Boylen elämässä. Isä nimittäin kielsi tyttäreltään poikaystävien hankkimisen tämän koko nuoruuden ajan. Vasta lähes kolmekymppisenä Susan sai itse päättää ihmissuhteistaan. Aivan kokonaan ilman poikaystävää Susankaan ei joutunut elämään.

– Yli 20-vuotiaana minulla oli poikaystävä seitsemän viikon ajan. Hänen nimensä oli John. Tapasin hänet häissä, ja se oli ensimmäinen kerta, kun ihastuin. Pelkäsin poikia, mutta hän oli todella ystävällinen, Susan Boyle kertoi lehdelle.

Laulaja kertoo suhteiden pysyneen kädestäpitelyn tasolla, ja hän muistaa miten hänen isänsä kontrolloi puhelimen käyttöä. Puhelimen soidessa isä vastasi, ja saattoi sanoa tyttärensä haluavan olla rauhassa. Boylelle vastaukseksi isä kertoi syynä tähän olevan tyttären ikä.