Shia LaBeouf: ”Elokuvamme on täydellisen onnistunut”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suuren suosion saaneiden Transformers-elokuvien myötä lopullisen läpimurtonsa Hollywoodin elokuvamarkkinoilla tehnyt Shia LaBeouf joutui heinäkuussa 2008 rajuun auto-onnettomuuteen, jossa hänen kätensä murskautui ja jossa hän menetti lopullisesti merkittävän osan kätensä toimintakyvystä.

Kaikeksi onneksi Shia kykenee edelleen jatkamaan näyttelijäuraansa. Kolmas Transformers-elokuva tulee olemaan LaBeoufin mukaan järisyttävän upea. Parhaillaan tekeillä olevassa elokuvassa LaBeouf näyttelee tuttua rooliaan Sam Witwickya. Elokuvan tuottaja Michael Bay on myös mukana kuvioissa. MTV-kanavan haastattelussa hän kertoo olevansa varma elokuvan onnistumisesta.

LaBeoufin mukaan kolmas osa tulee olemaan paras, ja toteaa viiden vuoden yhteistyön näkyvän täydellisesti onnistuneena elokuvana. Hän myöntää olevansa todella ylpeä elokuvasta, joten ennakko-odotukset lienevät keskimääräistä suuremmat. Kahden ensimmäisen elokuvan kaunotar Megan Fox ei ole enää mukana, sillä hän sai potkut ja tilalle kiinnitettiin Rosie Huntington-Whiteley.