Michael Douglas julisti sodan syöpäänsä vastaan

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Kerroimme taannoin kuinka maailmankuulu suosikkinäyttelijä Michael Douglas sairastui kurkkusyöpään. 65-vuotias supertähti on saanut voimakkaita hoitoja kesäkuusta saakka.

Elokuussa lääkärit ilmoittivat uskovansa, että näyttelijä voi parantua syövästä, mutta tilanne on edelleen epävarma. The Sun -lehden mukaan Michael Douglasin syöpä on kivulias, mutta hän taistelee voimakkaasti sitä vastaan. Hengenvaarallinen sairaus on kuluttanut hänen voimiaan, mutta tajuttuaan elämänsä olevan katkolla tähti on tehnyt vaikutuksen lähimmäisiinsä positiivisella asenteellaan ja päämäärätietoisella käyttäytymisellään.

Tuottaja Oliver Stone totesi lehden haastattelussa ihailevansa Douglasin rohkeutta ja uskoa elämään. Douglas valitteli viikkojen ajan kivuista kaulassa ja korvissa, ennen kuin kasvain löydettiin hänen kielestään. Stone on myös varma siitä, että hänen ensimmäisen elokuvansa menestys johtui Michael Douglasin Oscar-palkitusta roolista.

Douglas on ollut viime aikoina otsikoissa myös Cameron-poikansa huumerikosten merkeissä. Poika tuomittiin keväällä vain viideksi vuodeksi vankeuteen, vaikka minimituomio hänen huumerikoksistaan oli kymmenen vuotta ehdotonta vankeutta. Keväällä Michael Douglas paljastaa Elle-lehdessä olleensa teinipoikana seksisuhteessa itseään tuplasti vanhempien naisten kanssa. Osa naisista oli hänen äitinsä ystäviä.