Kuoli Lost-sarjassa – palasi ruutuun vampyyrinä

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Lost-hittisarjassa vilahtanut näyttelijä Ian Somerhalder on palannut takaisin televisioruutuihin – kuolleena. Hän on nimittäin vampyyri, joka kantaa pahan pojan mainettaan yllä Vampyyripäiväkirjat-sarjassa.

Somerhalderin roolihahmo tunnetaan nimellä Damon Salvatore. Miestä kaavailtiin aikaisemmin myös True Blood -sarjaan. ET Online -julkaisu haastatteli näyttelijää hänen tuoreimman menestyksensä merkeissä. Kysymykseen, joka koski hänen innostustaan vampyyrirooliin, miehen oli helppo vastata.

– Kasvoin New Orleansissa. Anne Rice on sieltä kotoisin, joten hänen menestyneet tarinansa olivat saatavilla kirjojen muodossa helposti. Tiesin vampyyreista paljon jo nuorena, ja olen aina halunnut näytellä sellaista, Ian Somerhalder kertoi julkaisulle.

Valmistautuminen Vampyyripäiväkirjat-sarjan rooliin sujuu Somerhalderin mukaan mielikuvitusleikkien avulla. Näyttelijä ei pidä verestä, joten hän joutuu kuvittelemaan itsensä nälkää näkeväksi ihmiseksi eläytyäkseen verenhimoon. Vampyyrirooli on miehen mukaan haastava monien muidenkin seikkojen lisäksi, sillä kyseessä on kuitenkin hahmo, jolla on monien satojen vuosien elämänkokemus.

Vampyyrihahmo Damon Salvatore voi kävellä myös auringossa, poiketen monista muista kaltaisistaan. Tämä johtuu miehen käyttämästä sormuksesta.Damon käskee katseensa avulla ihmisten tehdä, mitä hän haluaa heidän tekevän. Tämä ominaisuus on näyttelijä Somerhalderin mielestä yksi parhaimpia.