Haastattelussa Tyyne Raunio

Haastattelut · Niina Niskanen

Suomalainen rockyhtye Tyyne Raunio perustettiin neljä vuotta sitten Helsingissä, ja keväällä 2008 Dynasty Recordings kiinnitti yhtyeen rivistöönsä. Levytyssopimus syntyi aikoinaan jo yhtyeen kolmannen keikan jälkeen.

Viihdelehti Stara tapasi Tyyne Raunion Tampereella Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä. Yhtyeen laulaja Lauri Tanskanen ja rumpali Jussi Nikula tuntevat toisensa vuosien takaa, ja basisti Tommi Kotkamaan liityttyä mukaan kaartiin Tyyne Raunio oli syntynyt. Bändi julkaisi syyskuun lopussa esikoislevynsä Olet kaunis, jolta lohkaistu samanniminen single on saanut jo mukavasti huomiota osakseen.

”Rakastelua auton takapenkillä”

– Jos sävellys ja sanat ovat kuin vastarakastuneen parin suudelma, on Kotka bassoineen kuin se automankasta kuuluva biisi, joka saa parin menettämään malttinsa ja rakastelemaan isältä lainatun auton vastavuoratulla takapenkillä. Ilman ehkäisyä, yhtye kuvailee itseään verkkosivuillaan.

Tanskanen ja Kotkamaa kertoivat Staralle tietävänsä kuinka hyvä musiikki syntyy. Miesten mukaan biisin ydin ratkaisee kaiken, sillä se on kaiken alku ja loppu. Ydin on asia, jonka ympärille biisi rakennetaan. Kaiken tulee toimia yhdessä, ja maistua hyvältä.

– Edustamme uutta tyyliä suomirock-aallokossa. Kotimaan niin kutsutut perinteet näkyvät musiikissamme, mutta me itse näymme myös. Nimi Tyyne Raunio herättää paljon hilpeyttä, mutta sillä on myös merkityksensä, Tanskanen ja Kotkamaa kertoivat Staralle.

– Me olemme vanhaa vuosikertaa, mutta samalla myös uutta. Nimi ei kategorioi meitä mihinkään tyyliluokkaan, vaan saamme olla täysin jotain erilaista musiikkimaailmassa. Live-esiintymiset ovat meillä dynaamisia ja panostamme niissäkin energiaan. Vaihtelu piristää kaikkialla.

Taitamattomat tarvitsevat realityohjelmia

Kotkamaa on varma, että yhteistyön toimivuus on heidän vahvuutensa. Ideat osataan työstää ja kompromissit on helppo tehdä. Jokaisen mielipide otetaan huomioon ja biisit rakennetaan yhdessä. Ensimmäinen levy julkaistiin siis 22. syyskuuta, ja keikkakalenteri täyttyy hiljalleen.

Keikkaamisen ohella viihdemaailma on tullut Tyyne Rauniolle tutuksi, mutta osa viihdetuotannosta on heidän mukaansa täysin turhaa. Realityshow’t kuten Popstars, Big Brother ja Idols eivät saa miehiä ihastelemaan ja jumittumaan sohvalle. Kyseiset ohjelmaformaatit ovat heidän mielestään turhia, sillä kaikessa näkyy raha, eikä taito ole välttämättä se asia jolla voitetaan.

– Ei ohjelmissa aina voita se, joka oikeasti osaa. Tämä johtunee ehkä siitä, että osaava ja taitava pärjää omillaan jo pelkästään sen avulla että on ollut julkisuudessa ohjelman avulla. Taitoihin kiinnitetään huomiota ja taiturit raivaavat itse tiensä huipulle.

– Tukea tarvitsevat ne, jotka eivät taidoilla häikäise, mutta esimerkiksi ulkonäkö toimii. Heille annetaan mahdollisuus menestyä, mutta harva näistä lentää ensimmäisen levyn jälkeen putoamatta, pohtii Tyyne Raunio.

Teksti: Niina Niskanen

Uusimmat