Miley Cyrus hurmasi saksalaiset

Nettivideot Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman suosituimpiin teinitähtiin lukeutuva Miley Cyrus on pitkälti hänen supersuositun countrytähti-isänsä luomus, sillä isä hoiti jälkikasvunsa aikoinaan televisiotähdeksi ja ryhtyi tekemään määrätietoisesti myös laulu-uraa tyttärelleen.

Tytön vanhemmat ovat tällä hetkellä keskellä kohueroa, mutta tytär jaksaa onneksi esiintyä faniensa edessä. Miley esiintyi vastikään Euroopassa, sillä kyseessä on hänen toinen kiertueensa. Kaunotar esiintyi myös erittäin paljastavassa ja seksikkäässä asussa MTV Europe Music Awards -gaalassa sekä saksalaisessa Wetten, Dass..? -showssa. Katso video tästä tai artikkelin yltä.

Miley Cyrus nousi myös äskettäin otsikoihin tuoreimmalla Who Owns My Heart? -musiikkivideollaan. Amerikkalainen lasten vanhempien järjestö ilmaisi tyytymättömyytensä videoon, jossa Miley Cyrus nähdään makoilemassa puolialastomana sängyllä. Nuori poppari keimailee videossa sensuellisti vain alusvaatteisiinsa pukeutuneena. Parents Television Council -järjestö paheksui videota ja kertoi sen välittävän nuorille tytöille vääränlaisen viestin seksuaalisuudellaan.