Emma Watson purskahti itkuun yliopistossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -tähti Emma Watson on yksi tämän hetken suosituimpia ja seuratuimpia näyttelijäkaunottaria, ja viime vuonna hän olikin elokuvamaailman eniten ansainnut naistähti jättäen taakseen niin Angelina Jolie kuin muutkin naistähdet.

Kaikki Potter-elokuvat on nyt saatu kuvattua, vaikka toiseksi viimeinen osa saapuu elokuvateattereihin vasta ensi viikolla 17. marraskuuta. Kuvausten jälkeen Emma on keskittynyt lähinnä opiskeluihin amerikkalaisessa Brown-yliopistossa. Opiskelijaksi siirtyminen ei kuitenkaan sujunut kivuttomasti.

Nyt Emma Watson on nimittäin paljastanut Sunday Mirror -lehdelle purskahtaneensa itkuun heti ensimmäisenä koulupäivänään, kun koulutoverit tulivat pyytämään häneltä nimikirjoituksia. Emma olisi nimittäin halunnut olla kuin muut opiskelijat ja soluttautua joukkoon. Tästä syystä hän ei olisi halunnut jakaa nimikirjoituksia.